Ajankohtaista

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Uutisia, uutuuksia ja kuulumisia

07.04.2021

Koronavirus ja sisäilman turvallisuus

Koronavirus voi tarttua myös ilmavälitteisesti pienten aerosolien muodossa. Tämä tarkoittaa, että yskiessä ja aivastaessa syntyy suurempien pisaroiden lisäksi myös hyvin pieniä hiukkasia, aerosoleja, jotka voivat jäädä leijumaan ilmaan pidemmäksi aikaa. Tällöin tartunnan voi saada myös kauempaa kuin 2 metrin etäisyydeltä. Ilmavälitteisiä tartuntoja on havaittu sisätiloissa, joissa on huono ilmanvaihto. Joissain tapauksissa sairastunut henkilö on lisäksi hengittänyt voimakkaasti, esimerkiksi laulanut, huutanut tai puhunut kovaäänisesti..

Lue lisää

Koronavirus ja sisäilman turvallisuus
14.08.2020

Tunkkaiselle sisäilmalle voi löytyä yllättävän yksinkertainen syy

TOIMIVA ilmanvaihto on tärkeää asukkaiden viihtyvyydelle ja terveydelle. Se auttaa myös pitämään rakennuksen kunnossa ja säilyttämään arvonsa. Jos ilmanvaihto on riittämätön, liiallinen sisäilman kosteus voi kertyä kodin pinnoille ja aiheuttaa aikaa myöten home- ja muita vaurioita, yritys kertoo tiedotteessa. – Ilmanvaihdon parantamisessa ensimmäinen askel on ongelman syyn paikantaminen. Apua saa paikalliselta LVI-urakoitsijalta..

Lue lisää

Tunkkaiselle sisäilmalle voi löytyä yllättävän yksinkertainen syy
13.08.2020

Työskentely koronan aikana

Palvelemme sinua ilmanvaihtoasioissa myös vallitsevan poikkeustilanteen aikana. Ilmanvaihtoon liittyvät työt voidaan toteuttaa vaarantamatta kenenkään terveyttä. Neuvottelut voidaan hoitaa puhelimitse etänä, työskentelyn aikana pidetään sopiva etäisyys asiakkaisiin, ja vältetään ylimääräistä kontaktia asiakkaan kanssa. Työskennellessämme käytämme hengityssuojaimia sekä vaihdettavia käsineitä. Asiakkaidemme terveys ja hyvinvointi on meille tärkeää...

Lue lisää

Työskentely koronan aikana
08.07.2020

IV-METROPOLI on nyt ILMANVAIHTOPALVELU.COM

IV-METROPOLI on nyt osa ilmanvaihtopalvelu.com kokonaisuutta...

Lue lisää

IV-METROPOLI on nyt ILMANVAIHTOPALVELU.COMIV-METROPOLI on nyt ILMANVAIHTOPALVELU.COM
03.03.2020

Oulussa on rakenteilla kaksi vuokrakerrostaloa, joihin tulee nykyrakentamisesta poiketen painovoimainen ilmanvaihto.

1900-luvun puoliväliin saakka painovoimainen ilmanvaihto oli suomalaisrakennusten tavallisin ilmanvaihtojärjestelmä. 1970-luvulla yleistynyt koneellinen ilmanvaihto syrjäytti kuitenkin nopeasti vanhan ulkoilman ja sisäilman välisiin paine-eroihin ja perustuvan tekniikan. Oulussa pari vuotta sitten käynnistetty ainutlaatuinen rakennuskokeilu törmäsi heti isoon ongelmaan. Perinteisellä ilmanvaihdolla toimivalle asuinkerrostalolle ei löytynyt suunnittelijaa..

Lue lisää

Oulussa on rakenteilla kaksi vuokrakerrostaloa, joihin tulee nykyrakentamisesta poiketen painovoimainen ilmanvaihto.
10.09.2019

Uudet Vilpen huippuimurit

SUORITUSKYVYN UUSI AIKAKAUSI VILPE®-poistoputket ja -huippuimurit ovat olleet tuttuja markkinoiden edelläkävijöitä jo 1980-luvulta alkaen. Voidaan jopa sanoa, että VILPE®-tuotteista on vuosikymmenten aikana muodostunut merkittävä osa suomalaista kansallismaisemaa. VILPE Oy suhtautuu hyvin vakavasti asemaansa yhtenä alansa suunnannäyttäjistä ja kokee velvollisuudekseen tuoda aina vain parempaa sisäilmaa, energiatehokkuutta ja rakenteiden pitkäikäisyyttä kaikkiin tiloihin. Nyt on seuraavan harppauksen vuoro..

Lue lisää

Vilpen huippuimurit

Kiinnostuitko? Ota meihin yhteyttä.

Kysy tarjousta palveluistamme. Toimimme lähellä sinua.